Pajan Jazzklubi: Etnojazz-yhtye Tjango!

30sep8:00 pm8:00 pmPajan Jazzklubi: Etnojazz-yhtye Tjango!8:00 pm - 8:00 pm

Event Details

Jazzklubi, Tjango! La 30.9. klo 20.00
Helsinkiläinen etnojazz-yhtye Tjango! julkaisi toisen albuminsa toukokuussa 2017. Alun perin klassisen musiikin soittajien Tjango!-sivuprojektista on kasvanut hyvinkin vakavasti otettava ja samalla poikkeuksellisen monipuolinen yhtye. Uuden levyn nimi “Greens and Blues” viittaa paitsi Suomen kesän väreihin, myös bluegrass-musiikkiin, jonka vaikutteet kuuluvat aiempaa selvemmin Tjango!n musiikissa. Tjango!n musiikilliset juuret ovat mustalaisjazzissa sekä latinalaisamerikkalaisessa traditiossa. Suurimmat innoittajat ovat olleet mustalaisjazzin mestari Django Reinhardt sekä Astor Piazzollan tango nuevo, joiden yhdistelmästä juontuu myös yhtyeen nimi Tjango!. Esikuvien katveesta yhtyeen tie on kuitenkin vienyt hyvin omaperäiseen sekoitukseen. Se on vahvasti kansanmusiikillinen, yhtä voimakkaasti rytmimusiikillinen, ja myös klassisen musiikin klangia on edelleen mukana. Vuonna 2010 perustettu Tjango! uudistui alkuvuodesta 2016, kun useista kansanmusiikkiyhtyeistä tutut viulisti Tero Hyväluoma (mm. Tsuumi Sound System, Topi Saha & Valtatie 13, Frigg) ja kontrabasisti Tarmo Anttila (mm. Tsuumi Sound System, Topi Saha & Valtatie 13, Timo Rautiainen & Kansanmiehet) liittyivät yhtyeeseen
Tjango! – kokoonpano:
Antti Leinonen, harmonikka
Otto Tolonen, kitara
Tero Hyväluoma, viulu
Tarmo Anttila, kontrabasso
uusi levy, jota pääsee kuuntelemaan täältä: https://tjango.bandcamp.com/
levyarvio: http://suomijazz.com/levyarviot/2017/06/tjango-greens-blues/
Tässä linkissä vielä tuore keikka-arvio:http://suomijazz.com/keikka-arviot/2017/05/tjango-heitti-loistokeikan-aanekoskella/

more

Time

(Saturday) 8:00 pm - 8:00 pm

Location

Krapin Paja, Rantatie 2, 04310 Tuusula, Suomi