Outo kantele -levynjulkistamiskonsertti

23mar7:00 pm9:00 pmOuto kantele -levynjulkistamiskonsertti7:00 pm - 9:00 pm

Event Details

Outo kantele -levynjulkistamiskonsertti

Kun Suomen Naiskuoroliitto vuonna 2017 valitsi KYN:n Vuoden kuoroksi, yksi perusteluista kuului näin: “Kuorolta ilmestyi vuonna 2016 levy, jonka on sanottu olevan monessa suhteessa poikkeuksellinen. Levy kuvaa erinomaisesti kuoron linjaa uudenlaisen naiskuoromusiikin uudistamistyössä.” Tätä työtä musiikkineuvos Kaija Viitasalon johtama KYN jatkaa nyt julkistettavalla Outo kantele -levyllään.

KYN:n yhdeksäs albumi, Alba Recordsin julkaisema Outo kantele on kunnianosoitus Jukka Linkolan musiikille. Levy sisältää kaksi Linkolan KYN:lle säveltämää sarjaa: Loitsut ja Outo kantele. Levynjulkistamisen kunniaksi Sulasol julkaisee molemmat teokset nuotteina.

Kahdeksanosainen Loitsut-sarja on saanut innoituksensa yhtäläisyyksistä, joita Linkola löysi tutkiessaan Lake Michiganin seudun intiaaniheimojen lauluja ja loitsuja sekä vanhoja suomalaisia loitsuja. Näistä vaikutteista syntyi sarja, jonka musiikissa on iloa, leikillistä ja elämänmakuista ilmaisua sekä yksinkertaista, korutonta kauneutta. Loitsut on ylistys luonnolle ja ihmiselle, kaikille arjen ihmeille, sattumuksille, työlle ja tietenkin rakkaudelle. Levynjulkistamiskonsertissa Loitsut muuttuu Janne Marja-ahon ohjauksessa näyttämöteokseksi, joka yhdistää tasavertaisina elementteinä musiikin, liikkeen, valon ja kuvan. Loitsujen maailma syntyy Helsingin Konservatorion Konserttisaliin Mika Venhovaaran valoilla ja VJ Hellstonen livevisuaaleilla. Sarjaa värittää vibrafonisti Panu Savolainen. 

Levyn nimiteos, Ranskaa ja Taiwania myöten ihastuttanut ja kilpailutuomaristonkin hurmannut Outo kantele -sarja kuullaan levyllä ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan seitsemänosaisena. Linkola on muokannut tekstit Kantelettaren säkeistä ja tuonut kalevalaiseen maailmaan annoksen rohkeata kabareehenkeä, voimakasta, jopa hieman teatterityyppistä ilmaisua sekä ripauksen jazzillista svengiä. Alun perin jazzyhtyeelle sävellettyä teosta levyllä ja konsertissa tähdittävät harmonikkataiteilija Johanna Juhola ja pianisti Kirmo Lintinen. 

Tässä konsertissa KYN katsoo jälleen tulevaan ja luo yhden näyn siitä, mitä suomalainen naiskuoromusiikki voi olla.

Lämpimästi tervetuloa!

***

pe 23.3.2018 klo 19 
ovet klo 18.30
Helsingin Konservatorion Konserttisali 
Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki

Konsertin kesto noin 2 h (sis. väliajan)
Ikäraja: S

Liput ja lippu + levy -paketit

Kuorolaisilta ja ovelta 

25 € peruslippu
20 € opiskelija, työtön, eläkeläinen, varusmies, yli 10 hengen ryhmät
15 € lapset 7-17 v
40 € peruslippu + levy -paketti 
35 € alennuslippu + levy -paketti (opiskelija, työtön, eläkeläinen, varusmies, yli 10 hengen ryhmät) 
30 € lippu + levy -paketti lasten lipulla

Tiketistä 42,50/37,50/32,50/27,50/22,50/16,50 €

Lippu + levy -paketti sisältää sisäänpääsyn lisäksi Outo kantele -levyn hintaan 15 € (norm. 20 €). Levyn voi lunastaa konserttipäivänä lippua näyttämällä Helsingin Konservatorion aulassa sijaitsevalla KYN:n levymyyntipisteellä.

Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

#naiskuorokyn #kyn #jukkalinkola #outokantele #loitsut

Löydät meidät Instagramista nimellä @kynchoir.

“Kyn on noussut yhdeksi Suomen kuorotaivaan kirkkaimmista tähdistä ja jazzmusiikin edelläkävijäksi.” HS 18.4.2017


more

Time

(Friday) 7:00 pm - 9:00 pm

Location

Helsingin Konservatorion Konserttisali Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki

Helsingin Konservatorion Konserttisali Ruoholahdentori 6, 00180 Helsinki