Islaja + defunensemble

27mar7:00 pm8:00 pmIslaja + defunensemble7:00 pm - 8:00 pm

Event Details

Keskiviikkona 27. maaliskuuta 2019 klo 19.00 – 20.00

Mitä saadaan, kun yhdistetään Suomen omaäänisimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva Islaja sekä elektroakustisen nykymusiikin kotimainen kärkinimi defunensemble? Ainakin lavallinen sielukkuutta ja sähköistä tunnelmaa – Sellosalin konsertissa kuullaan kiinnostava valikoima Islajan teoksia defunensemblelle sovitettuna sekä kantaesitetään Islajan studiollaan Berliinissä säveltämä moniosainen teoskokonaisuus. Tekstin uuteen teokseen on kirjoittanut esseisti Antti Nylén.

Islajan sanoituksissa kuuluu muun muassa rakkaus lintuihin ja yhtyeen soitossa intohimo elektroakustista musiikkia kohtaan. Konsertti on osa defunensemblen 10-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa.

Vuonna 2009 perustettu defunensemble täytti nopeasti ja tehokkaasti erään Suomen nykymusiikkielämän aukoista: elektroakustisen musiikin ammattimaisen ja systemaattisen esittämisen. Yhtye tuo maahamme kiinnostavinta sähköä hyödyntävää nykymusiikkia maailmalta, aktiivisesti tilaa ja kantaesittää uusia teoksia, sekä luo katu-uskottavia, moniin kokeellisen musiikin alagenreihin katsovia konserttikokonaisuuksia. Vuonna 2019 yhtye juhlii kymmenvuotista olemassaoloaan. Yhtyeen taiteellisena johtajana on perustamisesta asti toiminut Sami Klemola.

Islaja eli Merja Kokkonen on Helsingissä syntynyt ja Berliinissä asuva säveltäjä, esiintyjä sekä kuvataiteilija. Islaja-taiteilijanimellä Kokkonen on tuottanut ja esittänyt musiikkia yli 14 vuoden ajan, sekä perinteiseen albumiformaattiin että installaatioihin, filmeihin ja teatterille. Islajan musiikki sijoittuu popmusiikin, kansanmusiikin ja äänitaiteen rajalle, sinne jossa eri elementit kohtaavat, sekoittuvat, sulautuvat ja jatkavat matkaa toisiinsa kietoutuneina muodostaen uniikin äänimaailman. Viime vuosina Kokkonen on ollut aktiivisesti mukana Monika Werkstatt -kollektiivin toiminnassa. Islajan viimeisin julkaisu on LP “Tarrantulla” (Svart 2017).

Kesto 1 h, ei väliaikaa
Liput 20,50/16 € + toimitusmaksu (alk. 1€), lippu.fi
Kaikukortti-tapahtuma

http://defunensemble.fi
https://www.islaja.com

more

Time

(Wednesday) 7:00 pm - 8:00 pm

Location

Sellosali, Soittoniekanaukio 1 A, 02600 Espoo, Suomi